Katsotaanpa mitä uuden vuoden lupauksille, jotka tämän vuoden alussa lupasin, kävikään..
Lupasin...
..kunnostautua kisojen järjestäjänä
V. 2010 järjestin arviolta 25 kisat, joka on ihan hyvin. Harmittaa, etten kuitenkaan ehtinyt järjestää Kukkakepissä(enkä oikeastaan voinut, koska Kukkis on edelleen remonttitauolla) Joululoikka 2010 -kilpailuja. No, ehkä ensi vuonna sitten.
..kasvattaa Daydreamin hevosmäärä ainakin sataan polleen
Tämä lupaus täytettiin jo 29.5., kun 24. kasvattimme, poa-t DD Quintana, syntyi.
..kilpailla BD:n hevoset ihan henkihieveriin että saadaan laatispalkintoja
Tätä en saanut toteutettua, sillä loppui yksinkertaisesti into tuohon talliin. Sen seurauksena BD on oikeastaan lopettamassa. Tallin hevosista en kuitenkaan ole luopumassa, ja GH's Custodion kanssa kyllä olemme aloitelleet jo kilpailemista. :)
..yrittää ottaa harrastus rennommin
Sanotaanko, että tämä on onnistunut vähän vaihtelevalla menestyksellä.
..opetella itse tekemään ulkoasuja
No ainakin melkein, sillä tein yhden Kukkakepin ulkoasun lähes alusta loppuun asti itse. Se oli kuitenkin niin ruma, etten kehdannut sitä kuitenkaan käyttää.. Tyydyn siis muokkaamaan muiden tekemiä ulkoasuja.. :D
Siinäpä se. Ensi vuoden lupauksia lupaan sitten tammikuun ensimmäisinä päivinä. Jos lupaan.
Daydream - siittola Kukkakeppi - Equalia Warmbloods - Customary racehorses - Ponikallio - Peikkometsän tila
Epäaktiivisesti erilaisia tekstejä pikseliponeihini ja muuhun virtuaalimaailmaan liittyen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaiset. Näytä kaikki tekstit
lauantai 18. joulukuuta 2010
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
nimimerkin vaihdos
Joops, eli vaihdan nimimerkkiä (taas). Uusi nikkihän on sitten Tinúvel, jonka yritän pävivittää tallieni sivuille nyt syysloman aikana.
torstai 19. elokuuta 2010
Palailu virtuaaliheppailuun
Tämä riparilta palailuni kesti hieman suunniteltua kauemmin, sillä rippijuhlieni jälkeen noussut ukkosmyrsky kaatoi pihastamme suuren koivun, joka katkaisi sähkö- ja puhelinlinjat. Ah-niin-palvelualttiiden puhelinlaitoksen miesten ansiosta saimme netin toimintaan vasta tänään. Ensimmäisen kerran herrat kävivät viime vkon keskiviikkona tsekkaamassa tilanteen ja perjantaina olivat tulossa korjaamaan linjaa, mutta huomasivat sen olevan poikki maan sisältä tolpan juuresta. No, korjaus siirtyi maanantaille, mutta herrat tohtivat saapua vasta tänään.
Eli laitan tallejani nyt kaikessa rauhassa kuntoon. Pahoittelen Daydreamin remontin viivästymistä, teen parhaani että se valmistuu syyskuun puoleen väliin mennessä. :)
Eli laitan tallejani nyt kaikessa rauhassa kuntoon. Pahoittelen Daydreamin remontin viivästymistä, teen parhaani että se valmistuu syyskuun puoleen väliin mennessä. :)
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Uudistus mielessä
Kuusamosta palailtuani on tuo innostus virtuaalihevosia kohtaan ollut aika jäissä. Ajattelin siis piristää (ja ehkä hieman helpottaakin) työtäni vaihtamalla ainakin Daydreamiin uuden ulkoasun ja muokkaamalla hieman sisältöä. Uusi ulkomuoto nähdään ainakin etusivulla toivottavasti vielä tämän kuukauden puolella, muutoin muutos venähtää elokuun puolelle.
Ja vielä muistutukseksi, olen siis 31.7.-8.8. välisen ajan tavoittamattomissa.
Ja vielä muistutukseksi, olen siis 31.7.-8.8. välisen ajan tavoittamattomissa.
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Pitkästä aikaa
Taas on yli kuukausi vierähtänyt viime kirjoituksesta.. Mutta huomatkaapa se, että sain aikaiseksi vaihtaa blogin ulkoasun sekä (viimein) nimen. :) Ja kuten tuosta ylhäältä huomaa, on tallimääräni taas hieman kasvanut..
Ilmoitan nyt vielä, että vko 28 on talleilla hieman epäaktiivista. Saatan hyvällä tuurilla ehtiä koneelle, mutta en lupaa mitään. Lisäksi olen riparilla 31.7.-8.8.2010 välisenä aikana, ja luultavasti sinä aikana en pääse koneelle lainkaan.

tiistai 1. kesäkuuta 2010
Mitä isommat edellä...
...sitä pienet perässä. Eli muutama muukin on pohdiskellut, mitä uuden vuoden lupauksille kuuluu. Miksen siis minäkin! :D
Lupasin...
..kunnostautua kisojen järjestäjänä
Daydreamissa olen järjestänyt tänä vuonna kuudet kisat ja Ponikalliossa kolmet. Lisäksi kesälle olen suunnitellut useampiakin kisoja Kukkakepin 2v juhlien kunniaksi. Eli eiköhän tässä ole onnistuttu ainakin välttävästi. :D
..kasvattaa Daydreamin hevosmäärä ainakin sataan polleen
Tämä tavoite saavutettiin 29.5., kun 24. kasvattimme poa-t DD Quintana syntyi.
..kilpailla BD:n hevoset ihan henkihieveriin että saadaan laatispalkintoja
Onhan niillä jonkin verran kilpailtu, mutta sijoituksilla ei ylletä edes huonoimpiin laatuarvostelupalkintoihin.. :D Sitä paitsi VRL on tauolla, joten ei kaikkiin haluamiini laatuarvosteluihin voisi edes osallistua.
..yrittää ottaa harrastus rennommin
Paha sanoa. :D
..opetella itse tekemään ulkoasuja
Nooot, kadun tätä lupausta, sillä yhäkin niitä valmisulkoasuja muokkailen mieleisiksi. Mutta ehkä vielä joskus osaan itsekin tehdä ulkoasun alusta loppuun. :)
Eipä muuta tällä kertaa. :)

maanantai 18. tammikuuta 2010
Osallistukaa
Wuhuu, tämän vuoden ensimmäiset kisat ovat Daydreamissa 10. helmikuuta. Järjestän ihan ensimmäistä kertaa virtuaalihevosteluni aikana ihan "kunnon" näyttelyt (PKK:n alaiset). Joten kaikki piirrettyjen hevosten omistajat: osallistukaa! :D
Tunnisteet:
Daydream,
näyttelyt,
piirretyt hevoset,
sekalaiset
torstai 7. tammikuuta 2010
No perhana
Ensimmäisenä ilmoitusasia: kaikki tallini Broken Dreamia lukuun ottamatta ovat nyt ulkoasunvaihdoksen ja suurpäivityksen kourissa. Tästä huolimatta sivut ovat avoinna kävijöille. :>
Mutta sitten itse asiaan. Tajusin juuri, että keväällä huhti-toukokuussa olen pyörinyt virtuaalimaailmassa tasan viisi vuotta. :> Ihan muistojen kunniaksi etsin ensimmäisen tallini, jonka siskoni ja kahden ystäväni kanssa väsäsimme. En sitä kyllä tähän linkitä.. :> Muut HorseHeavenin (joka siis oli tallin nimi) ylläpitäjät jättivät touhut, mutta minä se vaan jaksan niiden pienten taukojenkin jälkeen jatkaa tätä harrastusta. :> Voisi ehkä ajatella järjestävänsä jonkin kisaviikon sitten keväämmällä tai jotain.. Ihan juhlan kunniaksi.
Ja sitten asiasta kukkakaaliin.. Lupasin uutena vuotena järjestää tänä vuonna enemmän niitä kisoja, joten tässä tammikuun aikana on toivottavasti ainakin yhdet sellaiset luvassa. Ajattelin nimittäin juhlistaa kerrankin synttäreitäni täällä virtuaalimaailmassakin, kun 15v tulee täyteen. Mutta jos en kilpailuja tässä tammikuun aikana ehdi (tai jaksa) järjestää, niin lupaan ja vannon että järjestän ne sitten helmikuussa. :>

perjantai 1. tammikuuta 2010
Uusi vuosi 2010
Noniin, hyvää uutta vuotta vaan kaikille! :D
Lupasin silloin taannoin tehdä uuden vuoden lupauksia. Joten, tänä vuonna lupaan..
..kunnostautua kisojen järjestäjänä
..kasvattaa Daydreamin hevosmäärä ainakin sataan polleen
..kilpailla BD:n hevoset ihan henkihieveriin että saadaan laatispalkintoja
..yrittää ottaa harrastus rennommin
..opetella itse tekemään ulkoasuja
Nonii, enempää ei tullut mieleen. Kolmas ja viimeinen kohta ovat varmaan hankalimmin toteutettavissa. Mutta onhan tässä 12kk aikaa toteuttaa nuo lupaukset.. :D

tiistai 11. elokuuta 2009
Syyssiivous
Syksy lähestyy, kun koulutkin alkavat huomenna. Sen kunniaksi olen päättänyt vaihtaa jokaiselle tallilleni (ei koske Tytin Laukkahevosia) uuden ulkoasun! :D Joidenkin tallieni sivut saattavat siis olla hyvin sekaiset, kun kaikissa on samaan aikaan pieni remonttikin. :D
Tämä siis tällainen välitiedotus, ei muuta asiaa nyt tänään.
Tämä siis tällainen välitiedotus, ei muuta asiaa nyt tänään.
lauantai 1. elokuuta 2009
Osoitteen vaihto
Kuten huomasitte, vaihdoin vuodatuksesta tänne bloggeriin. Vanhat tekstit jäävät vuodatuksen blogiin, mutta en välttämättä vastaa niiden kommentteihin.
Tällä kertaa ei ollut muuta asiaa, kuin että osallistukaa Mt Mushroomin avajaisiin! :)
PS: Aion muokata blogin ulkoasua, mutta sitten paremmalla ajalla. ;)
Tällä kertaa ei ollut muuta asiaa, kuin että osallistukaa Mt Mushroomin avajaisiin! :)
PS: Aion muokata blogin ulkoasua, mutta sitten paremmalla ajalla. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)